lauantai 20. lokakuuta 2012

Moikka

Vanha blogini käsitteli aivan aluksi elämäntapamuutoksen aiheuttamaa pähkäilyä ja silloinen elämäni sisälsi liikuntaa, ruoanlaittoa ja terveellisiä elämäntapoja. Sitten kuulin odottavani kaksosia ja blogi muuttui vauvablogiksi. Myöhemmin se muuttui taas vähän enemmän normaaliksi perheblogiksi. Aiemmin lisäämäni kuvat veivat suurimman osan blogin tilasta ja vasta myöhemmin tajusin alkaa pienentämään kuvia jo kuvien ottamishetkellä. Tilanpuutten vuoksi oli pakko siirtää blogin paikkaa, mutta nimi on kuitenkin pysynyt samana.

Nyt en vielä tarkalleen tiedä mihin suuntaan tämä blogi on menossa. Lähinnä kirjoittelen kuulumisia lähipiirille, jotka blogia lukee, mutta muutkin ovat tervetulleita mukaan. Ihan pian aloitan taas työt, tytöt lähtevät hoitoon ja perhe-elämä muuttuu kunnolla. Samalla pyristelen irti raskauskiloistani, joita on onneksi jäljellä enää 15 kg.

Itse luen erilaisia blogeja, mutta lähinnä sisustusblogeja ja ruokablogeja. Rakastan leipomista ja kauniita asioita. Askartelutkin kiinnostavat, mutta kärsivällisyys loppu yleensä kesken. Haluaisin päästä myös itse sisutamaan uutta kotiamme, johon muutimme heinäkuussa, mutta se haave jääköön kunnes tavarat pysyvät siellä minne ne asettelee (meillä kun asustaa muutama muuttuva tekijä).

Tässä vielä vanhan blogin osoite, jos vanhat jutut kiinnostavat:
http://salaisuus75.blogit.fi/

-K-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti