maanantai 16. joulukuuta 2013

Täällä taas !

Moikka ja anteeksi...

3kk hiljaiselo takana, eikä se tästä varmaan hirveesti aktiivisemmaksi muutu. Tai katsotaan nyt...

Meikäläisellä on ollut puhti poissa kohta puoli vuotta, ja syynä tähän on yksinkertaisesti se, että meille tulee lisää perheenlisäystä maaliskuussa 2014. Plussasta asti olen ollut todella väsynyt. Ekat 3-4kk voin tosi huonosti ja söin mitä sattui (ja lihosin tolkuttomasti). Nyt onneksi se on jo taakse jäänyttä elämää ja ruokahalu on normaalia ja enään en ole ihan niin väsynytkään. Muita vaivoja on sitten ilmestynyt kuten liitoskivut ja si-nivelen vaivat selässä.

Tytöillä on ihan selvästi uhmakausi menossa; puhetta ei kuunnella, joudutaan nurkkaan vähän väliä ja mitään ei tehdä sovinnolla. Heistä oikein näkee, että kokeilevat rajojaan ja testaavat piruuttaan aikuisten reagointia. Ennen kiltisti itse syövät lapset eivät suostu kun vähän näykkimään ruokaa ja sekin pitäisi melkein syöttää. Kun viime talven puettiin itse päälle, niin nyt sekään ei onnistu ja myöhästytään joka paikasta... Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, tämä ei tästä ihan heti helpotu =)

Ja sitten olis ihan kiva, jos päästäisiin eroon tästä plus/miinus asteen talvesta. Tänäänkin oli taas sellainen pääkallokeli, että ihme etten loukannut itseäni.

Joulu vielä kolkuttelee ja meillä kaikki hommat tekemättä. Tekis mieli kaapitkin siivota, mutta sen ehtis tehdä kyllä vasta joulun jälkeenkin. Kiire tulee kuitenkin ennen joulua.

Mutta eka ja vaikein askel taas otettu 3kk tauon jälkeen. Toivotaan, että tästä vähän piristyn blogin suhteen.

-K-

lauantai 3. elokuuta 2013

Koska syksy saapuukaan

Moi,

Terveiset väsymyksen keskeltä. Kyllä otti töihin paluu taas koville, kun ihan puhki aamuherätyksistä ja vuorotyön rytmittömyydestä. Tytöt sopeutuneet hoitoon palaamiseen ihan hyvin. Nyt tytöt ovat sitten heti jo kepeinä ja vasta 2 vkoa hoitoelämää takana. Nyt odotellaan miehen kanssa, että koska flunssa sitten iskee  meihin. Pikkusisko oli yhden päivän pois hoidosta kun flunssa vaikutti aamusta niin kovalta ja hän kiukuttelikin minulle koko päivän, koska ei päässyt siskon ja hoitotädin kanssa puistoon. Ei siinä paljon auttanut sanominen, että koska olet kipeä, ei tänään mennä puistoon. Mutta ei menty, äiti kärsi kiukuttelut. Vaikkakin flunssa ei paljon neidin menoa hatannut, kun virtaa oli yhtä paljon kun terveenäkin. Nyt jännitetään, että saako tytöt kaupanpäällisiksi vielä korvatulehdukset vai ei.


Oikeastaan mitäään erikoista ei nyt parissa viikossa ole ehtinyt tapahtumaan. Töissä käyntiä lähinnä. Ai, mutta kävinhän minä aviomiehen kanssa pari vkoa sitten kesäteatterissa Sappeessa. Käytiin katsomassa Juice- taiteilijaelämää, joka oli ihan hyvä. Ei ollut ennakko-odotuksia, koska en mikään erityinen juice-fani ole, mutta tosiaan kannatti käydä katsomassa. Jopa mieskin tykkäsi =) Vaikka laulettiin tietenkin tosi paljon...


Löydettiin pihasta vadelmapuska ja tumma viinimarjapuska. Tytöt ovat ihan innoissaan keräämässä niistä marjoja. Vadelmapuska vaan tuottaa harmia, kun haluaisin nähdä ensin kaikki marjat matojen varalta ennen suuhun menoa, mutta siinä menee myös raakileet parempiin suihin ennen kuin ehdin hätiin.

Raparperiakin löytyi

Ja vattupuska mustan viinimarjapuskan viereltä.



-K-


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Töihin paluu

Moi,

En olis millään halunnut palata lomilta töihin. Lomalla (vaikka kestikin nyt vain sen viikon) oli niin kivaa! En edelleenkään tehnyt mitään tyypillistä loma-aherrusta (ikkunanpesua, siivousta, matojen pesua yms.) vaan chillailtiin vaan tyttöjen kanssa. En muistanutkaan miten ihanaa tyttöjen kanssa on olla vaan kotosalla, puuhastella kaikkea kivaa. Tosin tyttöjen viimeisellä lomaviikolla oli jo havaittavissa lievää levottomuutta ja tekemisen puutetta.



Rakas  ystäväni neiti E (olemme olleet ystäviä jo 23 vuotta, oho, miten aika lentää !) oli meillä käymässä. Hän on pikkusiskon kummitäti ja aina mieluinen vieras. Puuhastelimme kummitädin kanssa mm. kivien maalausta. Olen saanut (äitini ja mieheni sen teki sillä välin kun olin itse töissä) uuden kukkamaan ja se kaipaisi jotain kivaa ympärilleen, niin ajattelin, että voitaisiin itse keksiä sinne jotain kivaa. Laitan kukkamaasta kuvia, kun se on täysin valmis. Maalasimme siis taideteoksia kiviin.


Kivitaidetta (EI Maskun mainos)

Kävimme miniloman aikana myös Ti-ti Nallen talossa, Ikaalisissa. Kävimme siellä ekan kerran jo viime kesänä, mutta tytöt olivat silloin vielä melkein liian pieniä vaikkakin nauttivat kyllä nallejen esityksistä. Muistoksi mukaan otettiin itse tehdyt maalaukset ja kotiinviemisiksi ostin talon kaupasta Nappipelin (siinä pujotellaan kengännauhaa isojen nappien rei´istä ja on tarkoitus parantaa sorminäppäryyttä).

Mitäs täältä kaapista löytyy?

Keittiöhommia

"Saako tähän, äiti, istua?"

Nalle-esitys

Lampaan syöttö

Pikkusisko ihmettelee tuttien määrää.


Nyt arki on palannut ja työelämä sekä hoitoelämä alkanut. Isosiskolla on vähän "äitiä ikävä"-vaihe, mutta eiköhän sekin taas ohitse mene kun päästään kunnolla arkirytmiin.


-K-

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Niiiin lomalla

Moikka,

Täällä on ollut vähän hiljaista kun olen ollut NIIN lomalla. Ihanaa. Olen ladannut akkuja ja saanut nukkua kunnon yöunia. Ollaan myös reissattu ministi ja kuluneen viikon olin jo töissä. Mutta ensi viiko taas lomaa ja näillä eväillä sitä pitäis sitten jaksaa pitkän syksyn ja kylmän talven.


Ekan lomajakson (2 vkoa) kohokohta oli kylpylä ja Muumimaailma. Kumpikin oli menestys. Yövyttiin Turun Caribia hotellissa, josta saimme majoitukseksi vähän paremman huoneiston (ihana ylläri) lasten sviitin. Siinä oli kaksi erillistä huonetta ja wc sekä kylpyhuone erikseen. Huone oli tosi ihana ja sopi meille mainiosti. Siellä oli myös 2 tv:tä ja kun lapset laitettiin nukkumaan, saatiin murun kanssa katsoa toisessa huoneessa telkkaria. Itse kylpyläreissu oli menestys. Meidän tytöt ei ole ennen käyneet missään uimahallin altaassa tai vastaavassa. Isosisko oli vähän arempi, mutta rohkastui sitten loppua kohden. Pikkusisko taas oli varsinainen vesipeto altaassa kuin altaassa. Ei paljon hatannut vaikka meni vettä korviin ja nenään, eteen päin vaan. Tytöt nauttivat täysillä 3h uintiretkestä ja olihan siellä Hesessäkin käytävä välillä lounastamassa.




Ainoa kuva hotellihuoneesta, eli meidän suihku/amme.

Seuraavana päivänä sitten matja jatkui Muumimaailmaan ja kyllä siitäkin tykättiin kovasti. Treffasimme siellä tyttöjen serkkutytön sekä hänen perheensä ja heidän naapuriperheen. Kävimme muumiesityksessä teatterissa, muumitalossa, rannalla, nähtiin muumien muita esityspläjäyksiä ja tietenkin halailimme muumeja. Pari paikkaa jäi kyllä näkemättä, mutta ensi kerralla sitten. Tyttöjen mielestä parasta oli se kun sai juosta Haisulia takaa ja Nipsuakin sekä kun sai piirrellä Hosulin kanssa.

Arvaa keiden talo ?
Esityksiä.
Haisulia syytetään taas.

Hosulin kanssa piirtelemässä. Huomaa, mun huikea kasvojen peitto.
Menee se näinkin.
Kaksostenrattaat on aivan yliarvostettuja... Ei vaiteskaan. Luin jostain palstalta, että Muumimaailmassa on hankala kulkea tuplarattailla tai että niillä ei pääse joka paikkaan. Ja oikeassa olivat. Oli niin oikea ratkaisu ottaa nuo yksösrattaat. Välillä väsynyt sai niissä levähtää ja kantamukset sai johonkin pois käsistä. Tosi kätevää. Ja kuten kuva kertoo, mahtuu niihin vallan mainiosti kaksi lasta =) Ja alimmainen oli hyvin mielellään tavaratilan puolella.






Käytiin myös Naantalin satamassa syömässä. Yhtään en kyllä muista ravintolan nimeä, mutta on iso ulkoilmaravintola, jossa katoksena lähinnä kai vaan isoja varjoja, mutta on siellä kai sisätilatkin. Mutta aina ollaan eksytty tuonne. Oltiin just sellanen ryhmä, joita mä VIHASIN vanhassa lapsettomassa elämässäni. Pidettiin meteliä ja lapset juoksi ja leikki vähän missä sattu. Mutta päivä oli ollut niin jännä, että se kaikki sitten purkautu tuolla levottomuutena. Puhetta ei kuunneltu ja joka paikkaa tutkittiin. Mäkin vaan ihan rauhassa söin ja sen verran pidin silmällä, etteivät mitään superpahaa tehneet =) Hyi mua !  Normaalisti pidän enemmän jöötä, mutta nyt en vaan jaksanut, hih. Mutta ruoka oli hyvää =)


Kuinkahan paljon Naantalilaiset saa tuota linnunkakkaa päälleen... Mulla on siihen taipumusta, valitettavasti. Olin reissun virallinen "paskapää" =D Kun mentiin muumien rantaan sain aimo laukauksen puista (raukka oli puiden lehvistössä piilossa, etten pystynyt nyrkin heilutustani mitenkääm kohdentamaan tiettyyn paikkaan) eli kaksi kakkaläjää suoralla tähtäyksellä muhun. Olin vielä kumartuneena (siis mun neliöt oli vielä oikein esillä kohti taivasta tai siis puidenlehtiä) laittamassa kenkääni paremmin niin tunsin vain plät ja pläts, jotain lämmintä. Eka ajattelein (tyhmä minä, turhaa optimismiä) et alkoi satamaan vettä, mutta sitten tajusin, että sitä itseään on mun selässä ja takaraivossa, hiuksissa. Kiitos vaan kovasti linnut taas tästäkin! Onneksi mieheni sai sen aika hyvin pois ja rannalla kun oltiin niin sain paitaa vähän kasteltua, samoin hiuksiani. Mutta loppupäivän oli aika likainen olo. Sitten sataman ruokapaikassa isosisko (toivottavasti ei peri tätä minun linnunkakkatuuriani) onnistui sotkemaan kätensä linnunkakkaan (onneksi oli vessa ihan vieressä) ja serkkutytön isä sai pommin melkein käteensä ruokailun loputtua, kun siellä vielä istuskelimme. Mietittiin vaan, että vähän aikaisemmin se satsi olisi ollut jonkun lautasella =( Yöks. Joku tuuri sentään matkassa, taisi olla jonkun muun tuuria siis.




Tässä on se mun uus tukka. Tulin kotiin 25 cm poninhäntä KÄDESSÄ.




-K-

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Isoja tyttöjä jo

Moi,

Lomalla on ollut ihanaa... :)

Tytötkin ovat nauttineet ja sen huomaa vähemmästä kiukuttelusta ja kunnon yöunista. Lapset tosiaankin tarvitsevat myös lomaa. Aina välillä on saatava nukkua niin paljon kuin huvittaa ja tehdä lähes mitä haluaa. Meillä ollaan vaan oltu rennosti, ulkoiltu, leikitty sisällä yms. juttuja keksitty. Yöt tytöt ovat nukkuneet parhaiten ikinä. Koko ensimmäisen lomaviikon, tytöt ovat nukkuneet joko läpi yön tai 1-2 herätyksellä. Yleensä olen herännyt siihen kun pikkusisko kömpii viereeni kesken yön, mutta samantien ollaan kumpikin nukahdettu takaisin posket vastakkain. Isosisko onkin nukkunut melkein kaikki yöt heräämättä. Mutta se on ollut niin ihanaa kun reiluun 2 vuoteen en ole näin paljon saanut nukkua yössä ja vielä useampana päivänä putkeen. Luksuslomaa!


Tämän loman aikana olen huomannut myös miten äidin pikku vauvoista on kasvanut isoja tyttöjä. On ollut ihanaa seurata tyttöjen puuhia ja huomata miten persoonallisuudet ovat alkaneet muotoutua. Tytöt käyvät joskus hauskoja keskusteluja ja väittelyjä. Isosisko on alkanut piirtämään. Hän on aiemmin jo piirrellyt, mutta se on ollut suttaamista ja nyt piirrokset ovat pienempiä ja yksityiskohtaisempia. Pikkusisko on kova juttelemaan ja kyselemään. Kummatkin tykkäävät laulaa ja loruilla. Pikkusisko muistaa paremmin yksityiskohdat ja kiinnittää niihin myös huomiota. Pikkusisko muistaa paremmin laulujen sanat, mutta isosisko on innokkaampi laulaja.


Kävimme ekaa kertaa Hesburgerissa syömässä (ihanaa kun hampurilaisestakin saa niin pelkistetyn kun haluaa; leipä, pihvi ja ketsuppi) ja se reissu meni todella hyvin. Olemme vältelleet tuollaisia paikkoja, koska tytöt osaavat olla välillä tosi riehakkaita ja jukuripäisiä. Mutta nyt kumpikin käyttäytyi kauniisti, söi siististi ja olivat muutenkin rauhallisia. Joko kyseessä oli onnenkantamoinen tai sitten heistä on tulossa jo isoja tyttöjä ja sitä myöten "edustuskelpoisia" =D Hauskaa oli ja jäi hyvä mieli pikku visiitistä pikaruokalassa.




Pikkusisko on niin onnellinen, kun hänen hiuksiinsa saa jo pienet letit.

 Meidän prinsessat ovat aivan eri muotista tehtyjä. Tumma ja vaalea, tuuhea ja harvempi... Mutta prinsessamekot on kummankin mieleen. Samaten muovailuvahailu, legot ja pikkusälän kuljettaminen paikasta toiseen. Ja erittäin kovia puhelijoita, ikää on nyt 2v 4kk. Pikkusisko höpöttää unissaankin. Ja ovat myös maailman rakkaimpia <3 <3



-K-

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Lomalla =)

Moi,

ja hups! Pari viikkoa vierähti tuosta noin vaan. Tänään alkoi loma, mutta edelliset 2 viikkoa oli aika intensiivistä työssäkäyntiä. Loma sijoittui jotenkin listoihin niin, että kostautui pidennettyillä työpäivillä ja harvoilla vapaapäivillä. Mutta sen hienompaa on olla lomalla, kun on sitä ennen paiskinut kunnolla töitä.


Tytöt ovat kohta varmaan todella ihmeissään, kun hoitopaikasta on lomaa 4 vkoa. Yhden viikon tyttöjä hoitaa mummu, kolme viikkoa olen itse lomalla, kahdessa erässä. Lomia en saanut toivoamaani ajankohtaan ja sitä on muutenkin normaalia vähemmän, kun olin viime vuonna puoli vuotta kotihoidontuella kotosalla. Mutta näillä mennään tänä vuonna, tämä kesä.


Vielä kun saataisiin kunnon lomakelit, mutta sekin riittäisi ettei sataisi kokoaikaa. Tarkoituksena on käydä Muumimaailmassa ja samalla kylpylässä näyttämässä tytöille mikä on oikea uima-allas =) Jossain vaiheessa poiketaan myös Ti-ti nallen talossa ja ehkä yhdessä kotieläinpihassa. Muuta ei olla suunniteltu, mutta parasta ettei siitä stressiä teekään. Muumimaailmaan piti mennä jo tällä vkolla, mutta ollaan kaikki vähän kröhäsiä niin parasta odottaa tervehtymistä. Ja heinäkuussa ei kuulemma kannata mennä muumeja katsomaan, jos yhtään ahdistaa ruuhkat.


Nyt tekisi mieli tehdä loman kunniaksi jotain räväkkää ja suunnittelin pätkäiseväni pitkät hiukseni lyhyiksi. Nyt ensin alkuun olkapää pituuteen ja sitten myöhemmin vielä lyhyemmäksi kunhan keksin hyvän mallin näin tuuhealle tukalle. kokemuksesta voin sanoa, etteivät kaikki kampaajat osaa leikata tuuheaa tukkaa ja se näyttää tuolloin vain typerältä kypärältä.



Ensin oli tätä herkkua, kun meikä pakersi töissä. Tytöt kesän ekassa vesileikissä takapihalla.

Sitten se on taas tätä, kun oon lomalla. Siis pipoja ja takkeja. Kuvassa tytöt ihmettelevät... jotain =)

Mutta tämä se ei lopu koko kesänä, ruohonleikkaus ja haravointi. Ostoslistassa ruohonleikkuriin kerääjä...




-K-

perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesä, kesä, kesä...

Moooooii !

Kesä on vihdoin täällä. Johan sitä on jo puolitoista vuotta odotettukin, kun jätti viime vuonna saapumatta ! Sitä ei vaan meinaa millään uskoa, että se lopulta saapui näin pian ja melkein odottamatta =) Puen välillä tytöille vähän liikaakin päälle kun itse olen varsinainen vilukissa ja tarkenen kesähepeneillä vasta kun lämpöä on +25 C. Isosisko on lämminverisempi ja tarkenee hyvin, mutta pikkusisko meinaa olla palelevaa sorttia, kuten äitinsä. Hoitoon mentäessä kello on joko 8 tai 9 ja silloin on vielä viileää ja iltapäivästä sitten jo lämmintä. Tämä tuottaa päänvaivaa minulle kun järkeilen mitä lapsille laittaa päälle. Reput onkin sitten täynnä vaatetta. Myös sen vuoksi, kun hoitotäti opettaa lapsia pottailemaan ja olemaan ilman vaippoja ja vahinkojahan sattuu ihan koko ajan. Pesukone laulaakin nykyään ihan joka päivä, vähintään koneelisen.


Nyt olemme olleet paljon ulkona, aina töiden ja hoitopäivän jälkeen iltapalalle asti. Mitä nyt käydään nopeasti syömässä ja taas ulos. Sen näkee myös kämpästä, joka on kuin "lentoon lähdössä". Edellisviikonloppu meni taas niin nopeasti, etten ehtinyt yhtään leikkimään kodin hengetärtä. Lauantaina kävimme Elon markkinoilla ja ulkoiltiin koko päivä. Sunnuntai taas vierähti veljenpojan rippijuhlissa 100 km päässä. Ja tämä viikko taas aamuvuoroa, joten en ehtinyt tekemään käytännössä yhtään mitään. Tekisi mieli ottaa kuva tästä huushollista, mutta en kehtaa. Siivouspäivää odotellessa...


Pihailua helpottaa nyt huomattavasti uusi puistomme. Koska täällä maalla ei ole ihan tässä lähellä mitään leikkipuistoa, niin päätimme tuoda puston omaan pihaan. Mieheni teki tytöille uuden leikkialueen, joka löytyy nyt aidatulta alueelta. Talon toinen sivusta on aitaamaton, mutta sinne ehtimiseen menee sentään vähän aikaa, jos sinne haluaa karata. Hiekkalaatikko siirtyi vanhasta paikasta uuteen ja sai uudet hiekat. Keinu siirtyi sinne myös, samoin liukumäki. Leikkimökistä haaveilen, mutta saas nähdä ehtiikö mies sitä ikinä tämän kesän aikana tekemään, koska tässä olisi paljon muutakin laitettavaa vielä.



Pikkusisko hiekkalaatikolla, isosisko keinumassa.
Isosisko tekee kakkua äidille.
Minä tein "hienon" hiekkalinnan...



...Jonka pikkusisko halusi tuhota.
"Saako tähän, äiti, istua".
Mihinkäs sitä seuraavaksi lähtisi juoksemaan, tuumaa pikkusisko.

 Ihanaa, kun on kesä!

-M-

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pihalla oloa

Moikka,

Kyllä nyt ollaan oltu ulkona, ainakin kun säät vaan sallii. Itse olin viikko sitten minigolffaamassa työkavereiden kanssa ja Likkojen lenkillä Tampereella lauantaina. Tytöt haluavat vain olla ulkona ja mielummin ilman pipoa/hattua ja takkia. Helpommalla kyllä pääsee kun heidän kanssaan touhuaa pihalla kaikenlaista kun sisällä komentamssa koko ajan.


Perjantaina oli työpaikan tyhy:ä (työhyvinvointitoimintaa) töiden jälkeen ja kävimme pienellä porukalla pelaamassa minigolfia ja kivaa oli. En ole aiemmin pelannut kyseistä lajia, kerran olen käynyt hutkimassa oikeaa golfpalloa anopin setillä, oikealla golfkentällä. Mutta yllätyksekseni, en ollut surkein. Sain jopa kaksi kertaa hole-in-onen. =D Ja siihen päälle tietenkin ruokaa hyvässä seurassa. Paikaksi valitsimme uuden Grillssonin. Luulimme ensin menevämme Huviretkeen, mutta paikka olikin vaihtunut. Mutta kannatti käydä ruoka oli hyvää.

Tämä oli jotain lihaa vartaassa...

... ja tämä minun annokseni kasviksia vartaassa.



Likkojen lenkki meni ihan ok, itse en pitänyt uudesta tapahtumapaikasta ja letkassa kävelyä oli aivan liian pitkä matka. Joko väkeä oli enemmän kuin aiemmin tai sitten uusi paikka(Ratina) olikin yllättävän ahdas. Matkan varella pysähdyin ihastelemaan sisustustavaroita Living and room:in pisteellä. Ja voi että, kun oli ihania tavaroita. Harmi, etten voi pitää kutsuja kun en oikein tunne täältä päin ihmisiä joita voisi kutsua. Suurin osa kavereistani asuu siis ihan muualla, enkä ole tutustunut vielä uusiin naapureihinkaan. Ehkä tulevaisuudessa, jos tutustun uusiin ihmisiin. (Työkaveritkin asuvat n. 30km päässä.) Lenkin jälkeen kävimme syömässä japanilaisessa ravintolassa ja oli kyllä hyvää ruokaa. Olen käynyt siellä kaksi kertaa aikaisemminkin, mutta nyt vasta ruoka maistu superhyvältä. Unohdin näpsiä kuvia.


Ja koska hyvää putkea ei kannata pysäyttää, kävimme tyttöjen kanssa vielä rataslenkillä (minä kävelin, tytöt rattaissa) ja kävelimme lähimmälle keikkikentällä noin reilu 3km päähän. Onneksi tytöt jaksoivat istua vaikka maisema olikin vähän yksitoikkoinen (maalla kun asutaan). Leikkikenttä sijaitsi alueen koulun pihalla ja oli varsinaisesti päiväkodin pihamaata (samassa kompleksissa myös ala-aste yms. toimintaa). Ja siellä tytöt taas kirmasivat minkä jaloistaan pääsivät. Kauaa emme siellä ehtineet olla, koska minun piti lähteä vielä yöksi töihin. Vaihdoin leikkipaikan pihamaalla myös kummallekin puhtaat vaipat ja siihenkin meni aikaa niin paljon, että jouduin vielä soittamaan mieheni hakemaan meidät. Kerrankin olin kaukaa viisas ja sain houkuteltua tytöt takaisin rattaisiin rusinalaatikoiden voimalla, jotta oltaisiin sitten valmiina kun iskä kurvaa koulun pihaan.


Tänään tytöt pääsivät hoitopaikastaan käymään kotieläinpihalla ja pääsivät oikein poninlla ratsastamaan. Kyllä on ollut vaikka mitä aktiviteetteja sekä äidillä että tyttärillä lähipäivien aikana. Itse pääsin hyvin näinä kahtena päivänä "humputtelemaan", koska äitini oli lapsenvahtina kaksi päivää. Mies oli jo aiemmin lupautunut lähteä samana viikonloppuna rallikisoihin veljelleen huoltoon, mutta onneksi mummu oli vapaana.

-K-

maanantai 20. toukokuuta 2013

Pomppuilua

Moi,

Meidän talon mukana tuli trampoliini, johon tytöt viime kesänä ihastuivat. Tytöt kutsuvat sitä pompuksi. Pompun myötä heidän motoriikkansa kasvoi huimasti ja siitä tuli melkein pakkomielle. Tietysti tyttöjen serkutkin pääsivät nauttimaan samasta pomppimisen riemusta ja kyllä minäkin sitä yksi ilta kokeilin. Se, jos mikä olisi tehokasta jumppaa, mutta en vaan kehtaa (olen TODELLA kömpelö siellä) ja harvoin pääsen sinne ilman tyttöjä (illalla pääsisi kun tytöt ovat jo nukkumassa). Ehkä tänä kesänä pääsen kokeilemaan kunnolla, kun on vapaapäivä ja tytöt hoidossa (äiti siis pomppii salaa).


Toissa viikolla mieheni päätti kasata pompun, vaikka nurmikko on vielä aika märkää ja kuraista. Tytöthän hullaantuivat täysin kun tajusivat, mistä on kyse. Tietysti hehän halusivat tulla mukaan auttamaan ja ihan kiltisti (tällä kertaa) katselivat sivustalla ja testailivat jousia. Ja kun pomppu oli vihdoin kuosissa (näytti yllättävän helpolta, mieshän sen laittoi), voi sitä riemun määrää. Pomppimisesta ei meinannut tulla loppua ja kun vihdoin sain heidät jotekin raahattua sisälle, pikkusisko itki ovenkahvassa kiinni ja ulvoi :"Haluaa ulos, haluaa pomppimaan ulos!" Lopulta itku rauhottui, mutta tuntui että riehuminen jatkui sisällä.


Pomppu voikin olla tehokas pikkulikkojen väsyttämiskeino. Ainakin tänään kumpikin sammuivat sänkyynsä muutamassa minuutissa, kun iltapäivästä oltiin pompittu melkein tunti (erissä siis) ja keinuttu ja tutkittu luontoa. Meidän tytöt taitavat olla ulkoilmaihmisiä, mutta parempi niin, sillä mieheni kanssa juuri tarkasteltiin tiluksia ja aika paljon saa pihatöitä tehdä, jotta piha näyttää edustavalta.


"Kuuluuko sun mielestä tää jousi tähän?"

"Eiks se olis parempi kuitenki tässä?"

Pomppimisen huumaa.


-K-

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä

Moikka,

Tämän vuotinen äitienpäivä meni vähän kuin ohi suun. Lupauduin töissä tekemään ylimääräisen yövuoron sairasloman takia ja se oli juurikin la-su yö. Kaiken kukkuraksi piti lähteä kotikonnuille hoitamaan pari asiaa ja sunnuntai-maanantai välillä asioiden hoito sopi meille kaikille. Aamulla töistä kotiin, lapsille aamupalaa, laukut kuntoon ja lähtivät isänsä kanssa mummulaan. Avasin kyllä tyttöjen hoitopaikassa tekemät hienot lahjat ennen tyttöjen lähtöä. Olivat tehneet tyynyliinat, joihin oli painettu heidän kämmentensä jäljet. Aivan ihanat. Kun tytöt lähtivät, menin nukkumaan pariksi tunniksi. Sitten aamupalalle, suihkuun, vähän kodinhoitoa (piti viikata kuivat pyykit kaappeihin) sitten kamat kokoon ja menoksi kohti mummulaa. Mummu ja mummi saivat viemisiksi myös äitienpäiväruusut.


Äitienpäivänä päästiin moikkaamaan sekä mummua että mummia ja serkkupojatkin tulivat mummulaan kakkukahveelle, niin tytöt näkivät heidätkin. Tytöt vähän ujostelevat isoja poikia vaikka pojat mukavia ovatkin (pojat ovat 15-v., 13-v. ja 6-v.). Veimme mummun kanssa (mummu on siis minun äitini) tyttöjä myös läheiseen puistoon ja se osoittautuikin tosi mukavaksi puistoksi (turvalliset välineet ja monipuolinen). Vihdoinkin minä sain istua ja katsella vain kun tytöt kirmaavat pitkin puistoa. Vielä viime kesänä en olisi voinut mennä puistoon, jossa ei ole aitoja, koska tytöt olisivat karkailleet koko ajan. Viime kesänä olivat vielä niin pieniä, että menokin oli holtitonta ja kaikki "laitteet" heille vielä liian isoja yksin mentäviksi.


Tytöt tekivät näin upean hiekkakakun.



Pikkusisko liukumäessä.

Isosisko "leikkimökissä".

"Mutta missä on meidän ämpärit" kyselee isosisko. Ei siis huomattu ottaa mukaan, vaikka puistossa oli iso hiekkalaatikko.

Matkalla puistoon isosisko tokaisi ohimennen "orava". Ei tainnut tyttö itsekään tajuta, että puussa ihan oikeasti vipelsi se orava.


Bongaa kuvista orava.

Oikeat ratkaisut löytyvät alta =)


Aika hyvin ehdin kuvata vaikka kurre oli liikkeessä koko ajan.

Koivusta hyppy kuuseen.

Kaiken kaikkiaan ihana ja onnistunut äitienpäivä vaikka en kakkukahveja sänkyyn saanutkaan <3 <3

-K-

perjantai 10. toukokuuta 2013

Unelmia maalta

Uusin "idolini" on Olga Temonen. Miten joku voi olla niin virtaa täynnä, että kerkiää tehdä sen kaiken =) Hänellä on omia lapsia, kasvattilapsia, tukiperhelapsia, vanha omakotitalo, eläimiä vaikka kuinka monta ja harrastaa ratsastusta. Lisäksi hänellä on oma tv-ohjelma, teki juuri ruokakirjan ja kirjoittaa vielä blogeja. Ymmärrän kyllä, että hän ei käy tavallisessa työssä ja tulot tulevat muuta tapaa. Mutta ihailen nuoren naisen energiaa ja maanläheisyyttä. Lisäksi on ollut ihana seurata miten hän ottaa aina omat lapsensa mukaan kaikkiin puuhiin. Hänet on varmasti kasvatettu samalla tavalla ja se on tullut luonnollisesti sitä kautta. Minusta ei olisi tuohon samaan. Jo pelkästään eläinten (kanat, lehmä, kissat, koirat, aasi, lampaat, hevoset) pitäminen ei onnistuisi minulta (koiran nyt vielä taidan), mutta olisi ihanaa elää maalla eläinten läheisyydessä. Unelmiini (huom. UNELMIIN) onkin aina kuulunut iso maalaistalo (maalla, mutta ei liian maalla, uusi, mutta vanhanaikaisen näköinen), jossa olisi eläimiä (joku muu siis huolehtisi näistä eläimistä) ja rento elämäntapa (tämä vaatii suuresti työtä, mutta unelmissani olen "voittanut" tai ansainnut rahaa tätä tarkoitusta varten). Mieheni unelma tämä ei varmastikkaan olisi :) Tätä taloa sitten sisustaisin antiikilla ja vanhoilla tavaroilla, joita minulla on varaa haalia maailmalta.

 
En tiedä onnistuisiko tuo kaikki edes unelmissa. Olen huomannut, että nyt on muodissa sisustaa vanhoilla tavaroilla tai tuunata vanha uudemman näköiseksi tai antaa sille täysin uusi elämä. Minusta ei ole edes tuohon. Jos tavara on todella vanha ja huonokuntoinen, ajattelen vaan, että se on homeessa, yöks ei voi käyttää, mitä lie eläimiä siinä pesii... Minulle käy vain todella hyvänkuntoinen vanha tavara. Varmaan vanhin tavarani on isäni mummolan talosta ennen sen purkamista ja polttamista "pelastettu" ikkuna, mutta sitäkin pidetään terassilla. Jossain vaiheessa mietin, että jos sen laittaisi sisälle, mutta sitten iski se ötökkäkammo.


Ehkä tätä nykyistä tilannetta lähemmäksi en landea pääse, mutta riittää minulle. Kesällä alkaa taas ötökät liikkumaan kunnolla ja minä juoksemaan niitä karkuun. Viime kesänä hommasin itselleni "ötökän metsästys setin" (lasipurkki ja pahvikortti), jota käytetään vain tähän tarkoitukseen. En siis halua, että ötökät koskevat niillä karvasilla ötökän jaloillaan mihin tahansa purkkiin tai korttiin. Ei, ne pidetään ihan erillään kaikesta muusta. Epäilen, että joudun sitä settiä useamman kerran käyttämään ensi kesänä, koska jo nyt olen nähnyt huolestuttavan paljon ötököitä, mutta onneksi vasta talon ulkopuolella.


Ihanaa, kun nyt näyttää siltä, että lasten vaatetusta voi jo keventää, eikä pukemiseen mene enää kuin hetki. Tosin, nyt olen huomannut, ettei meillä ole juurikaan kevät- tai kesävaatteita, koska tytöt kasvoivat romasti pituutta loppusyksystä ja kaikki ovat pieniä. Ihan alkuunsa pitää etsiä ulkoiluhousuja, mutta tähän tarkoitukseen näin ensi hätään riittäisi ihan käytettykin vaate kirpparilta.


Alla kuvia parin viikon takaa, juuri ennen lämpimiä säitä. Alimmassa kuvassa tytöt juoksevat meidän "kuusen" kanssa vuorotellen, samalla hippaa (tai littaa, kuten meillä päin pruukataan sanoa) leikkien. "Kuusi" on oikeasti joku pajukartio, joka löytyi vajasta kun muutimme. Laitoimme siihen jouluvalot ja pimeällä se näytti aivan joulukuuselta. Kuuseksi tytöt sitä edelleen kutsuvat. Se on vain niin kevyt, että sitä on helppoa kuljetella pitkin pihaa ja tuulikin sen usein kaataa.


Junaleikkejä hiekkalaatikolla

"Kuusi"hippaa

Viime vuoden kevät/kesä takit olivat tytöille nyt sopivia, kun viime kesänä ostin ne aika reiluina ja käärimme vain hiat lyhyemmiksi. Nyt ne ovat sopivaa kokoa, eikä onneksi tarvitse ostaa uusia tälle kesälle. Housut on jo todella pienet, mutta niitä kätettiinkin viime kesänä todella ahkerasti. Siis, viime vuonnahan ei ollut kesää lainkaan. Muutettiin heinäkuun lopussa ja silloin taisi olla muutama lämpimämpi ja sateeton päivä.


Ai, miten niin pulkka ei kulje nurmikolla?

Keinussakaan ei voi VAIN keinua. Pikkusiskolla käsissään "rytmikapulat".

-K-


maanantai 6. toukokuuta 2013

Vappuepisodi

Moikka,

Viikot ne vaan vierivät vauhdikkaasti... Jälleen kerran viikonlopuu takana ja uusi viikko käynnistynyt. Viikonlopun vietimme kotikonnuilla minun vanhempieni luona. Pikkusiskon kummisedällä oli 30-vuotispäivä, jota kävimme juhlistamassa. Samalla sain nukkua pitkään, kun äitini hoiti tyttöjä aamuisin. Siis niin ihanaa nukkua pitkään =) Kiitos taas äiti!

Matkalla mummulaan. Auringonlasku livenä paljon upeampi.

Isosisko suostui laittamaan hiukset letille ja pitämään hiuskoristetta synttärijuhlien ajan.


Pikkusisko rakensi mummulassa legoista "vaatehuoneen"...

Tänään hoitopäivän jälkeen askartelimme kortteja isoäideille. Taisivat askarrella hoidossakin kortteja, joten tänään on tytöt sitten askarrelleet urakalla. Kortit piti tehdä tänään, jotta saan ne ajoissa postiin. Tänä vuonna mummi ja mummu saavat korttinsa postin tuomana. Mietin myös kuumeisesti miten saan postitse myös lahjan mukaan maksamatta silti maltaita postituksesta kunnes keksin. Mukaan laitamme kukkien siemeniä, jotka mummi ja mummo saavat sitten itse istuttaa haluamalleen paikalle.


Kortit mummille (anopilleni). Tässä ensin annoin vinkkiä miten kortit tehdään.

Kortit mummulle. Tyttöjen vapaata käsialaa alusta loppuun. No, kyllähän minä nuo kukat leikkasin, mutta muuten.
 
Äitienpäivänä on myös mummun (äitini) syntymäpäivä, joten kortti piti tehdä siitäkin asiasta.


Vapaata taiteilua ekaa kertaa tusseilla. Nämä taideteokset menevät mummille.






Vappupäivänä kävimme iltapäivästä (olin aamun töissä) vapputorilla Tammelantorilla. Tytöt saivat valita mieleisensä vappupallot. Pikkusisko valitsi suuren pikku myyn ja isosisko suuren lehmän pään. Rattaissa istui onnellisia tyttöjä kun pallot olivat mukana. Päästessämme kotiin, lehmäpallo oli ehjä ensimmäiset 15 minuuttia. Sitten tapeltiin ainoasta ehjästä. Se pysyi ehjänä ehkä kaksi tuntia. Poks, poks! Sitten tuli suru puseroon. Pikkusisko itki isälleen: "Mennään hakemaan uusi setältä torilta". Selitä kaksi vuotiaalle, että tori on kiinni ja pallomyyjät lähteneet pois. Itku ei onneksi ollut ihan mahdotonta, koska vapputorin jälkeen tyttöjen serkkutytöt A-T ja S tulivat äitinsä ja papan kanssa grillailemaan ja tyttöjen vappusuru vähän kuin unohtui. Jälkimmäinen pallo poksahti kylläkin juuri kun vieraat olivat lähdössä. Mummi, joka on aikoinaan myynyt itsekin foliopalloja, sanoi, että pallot oli selvästikin täytetty liian täyteen. Pallojen heliumi laajenee lämmössä. Kun pallot täytetään ulkona, niin ne pysyvät pulleina ulkona myynnin ajan (kuka ostaisi lössöjä palloja?). Kun pallot tuodaan sisälle lämpimään, kaasu laajenee ja pallot räjähtävät. Ei taas tullut mieleen, kun palloja ostettiin torilta. Päätettiin, että ensi vuonna haetaan pallot Tiimarista (tai muualta lämpimästä) ja ostetaan torilta sitten muuta krääsää.



Kun kävimme mummun kanssa viikonloppuna HalpaHallissa, siellä oli myymättä vielä tasan kaksi Puuha-Pete-palloa, hintaan 1,25€. Törkeän halpaa ja tyttöjen vappupalloepisodi pelastettu. Ei ollut taas riemulla rajaa kun tuli uudet pallot tilalle. Tosin kotvasen kuluttua isosisko huomasi, että hänen Puuha-Petensä auton päällä ei olekaan lintua kuten siskolla (muuten täysin sama kuva) ja sitten samasta pallosta taas tapeltiin. Minä kyllä pokkana valehtelin, että isosiskon lintu on siellä puussa tai pensaassa autojen takana, jolloin isosisko tihrusti pallon kuvaa ja toteaa "en minä nää lintua". Kyllä se siellä on minä väitin tietäväisenä. Kaikki äidit varmaan oppivat hyviksi valehtelioiksi tai ainakin totuuden muuntelijoiksi.


Vappupallot


 -K-