maanantai 16. helmikuuta 2015

Elämä ennen lapsia

Monikkoblogit julisti kilpailun, jossa tehtävänä on kirjoittaa pieni juttu aiheena elämä ennen lapsia,


Elämä ennen lapsia oli itsekästä, helppoa ja merkityksetöntä. Sai tulla ja mennä melkein niin kuin halusi. Meillä oli kuitenkin 13 vuotta koira, joten emme nyt niin kovin huolettomasti eläneet. Koira oli vähän kuin lapsen korvike, joten sekin otettiin aina huomioon. Mutta vessassa sai käydä kuten halusi, ilman seuraa vaikkei ovi ollutkaan lukossa, ruokansa sai syödä lämpimänä ja siitä pystyi nauttimaan, lehtiä ehti lukemaan, samoin kirjoja vaikka koko viikonlopun putkeen. Kaikki herkut sai jättää pöydälle lojumaan, samoin korut yms. pikkutilpehöörin. Lattiat pysyivät puhtaana ja jos joskus jotain tippui, koira auttoi sen siivoamisessa. Yöt sai nukkua putkeen ja sai herätä vaikka vasta iltapäivällä. Joskus kun sai inspiraation, sai virkata rauhassa ja lankakerä pysyi siinä kohtaa johon sen jätti. Kukaan ei myöskään purkanut tekelettä, vaikka se olisikin jäänyt keskelle olohuoneen pöytää. Pikkutavaroita ei lojunut hujan hajan. Olin melko rauhallinen ja huusin todella harvoin ja silloinkin koiralle, jos se lähti omille teilleen ilman lupaa. Nautin kauhuleffoista ja kunnon veri-mättöleffoista, eikä mikään tuntunut niissä pahalta tai ikävältä, ne olivat vain elokuvaa. Uutisista lukemani perhesurmat tai lasten kokema hätä ei hetkauttanut sydänjuuriin asti. Asioiden hoitamiseen ei kulunut useaa päivää, koska ei vaan ehtinyt, vaan ne hoidettiin siltä istumalta. Katsoin kieroon kiukuttelevia lapsia ja ajattelin, että idiootit vanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan. Lauantaisin oli kamalaa käydä supermarketeissa, koska kaikki perheet olivat aina tielläni. Ravintolassa toivoin, ettei se lapsiperhe vaan istu naapuripöytään. Itse asiassa en oikeastaan pitänyt lapsista (sisarusten lapset olivat poikkeus) ja sanoinkin aina, että minua rankaistaan siitä ja annetaan "kostoksi" kaksoset (siitäpähän ämmä saat vähän elämänkoulua). Loppujen lopuksi elettiin miehen kanssa aika tylsää elämää ja viihdyttiin paljon kotona.


Pikku hiljaa sitä alkoi ajattelemaan, että lapsi voisi tulla jos on tullakseen. Mentiin naimisiin ja lapsia ei kuulunut eikä näkynyt. Sukulaiset kyselivät, että eikö jo olisi lasten aika, mutta minkäs sille voi, ei niitä niin vaan tehdä. Sitten kuoli rakas koira. Elämään tuli suuri tyhjiö ja syli oli aivan tyhjä. Kamala ahdistus ja katkeruus kun ei saada lapsia. Lähipiiri lisääntyi ja hehkui odotuksen onnea. Kunnes vihdoin eräs gyne normikäynnillä sanoi, että nyt alkaa oleen niitä viimeisiä aikoja tehdä asialle jotain, jos todella lapsia haluaa. Laittoi lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle. Lähti pyörät pyörimään ja hoidot aloitettiin. Ja vihdoin, tasan 4 vuotta sitten kaikki se odotus palkittiin ja meille annettiin kaksi rakkautta samalla kertaa hoidettavaksemme. Nyt olimme perhe ja elämä sai uuden merkityksen. Lähdimme matkalle, joka on osoittautunut kaiken vaivan arvoiseksi. Elämä ei ole enää tylsää, huoletonta eikä helppoa. Ja kaiken kukkuraksi, viime keväänä saimme vielä yhden suuremmoisen lahjan, luomuvauvan ilman hoitoja.











 -K-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti