Pomppuilua

Moi,

Meidän talon mukana tuli trampoliini, johon tytöt viime kesänä ihastuivat. Tytöt kutsuvat sitä pompuksi. Pompun myötä heidän motoriikkansa kasvoi huimasti ja siitä tuli melkein pakkomielle. Tietysti tyttöjen serkutkin pääsivät nauttimaan samasta pomppimisen riemusta ja kyllä minäkin sitä yksi ilta kokeilin. Se, jos mikä olisi tehokasta jumppaa, mutta en vaan kehtaa (olen TODELLA kömpelö siellä) ja harvoin pääsen sinne ilman tyttöjä (illalla pääsisi kun tytöt ovat jo nukkumassa). Ehkä tänä kesänä pääsen kokeilemaan kunnolla, kun on vapaapäivä ja tytöt hoidossa (äiti siis pomppii salaa).


Toissa viikolla mieheni päätti kasata pompun, vaikka nurmikko on vielä aika märkää ja kuraista. Tytöthän hullaantuivat täysin kun tajusivat, mistä on kyse. Tietysti hehän halusivat tulla mukaan auttamaan ja ihan kiltisti (tällä kertaa) katselivat sivustalla ja testailivat jousia. Ja kun pomppu oli vihdoin kuosissa (näytti yllättävän helpolta, mieshän sen laittoi), voi sitä riemun määrää. Pomppimisesta ei meinannut tulla loppua ja kun vihdoin sain heidät jotekin raahattua sisälle, pikkusisko itki ovenkahvassa kiinni ja ulvoi :"Haluaa ulos, haluaa pomppimaan ulos!" Lopulta itku rauhottui, mutta tuntui että riehuminen jatkui sisällä.


Pomppu voikin olla tehokas pikkulikkojen väsyttämiskeino. Ainakin tänään kumpikin sammuivat sänkyynsä muutamassa minuutissa, kun iltapäivästä oltiin pompittu melkein tunti (erissä siis) ja keinuttu ja tutkittu luontoa. Meidän tytöt taitavat olla ulkoilmaihmisiä, mutta parempi niin, sillä mieheni kanssa juuri tarkasteltiin tiluksia ja aika paljon saa pihatöitä tehdä, jotta piha näyttää edustavalta.

"Kuuluuko sun mielestä tää jousi tähän?"

"Eiks se olis parempi kuitenki tässä?"

Pomppimisen huumaa.

-K-