perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesä, kesä, kesä...

Moooooii !

Kesä on vihdoin täällä. Johan sitä on jo puolitoista vuotta odotettukin, kun jätti viime vuonna saapumatta ! Sitä ei vaan meinaa millään uskoa, että se lopulta saapui näin pian ja melkein odottamatta =) Puen välillä tytöille vähän liikaakin päälle kun itse olen varsinainen vilukissa ja tarkenen kesähepeneillä vasta kun lämpöä on +25 C. Isosisko on lämminverisempi ja tarkenee hyvin, mutta pikkusisko meinaa olla palelevaa sorttia, kuten äitinsä. Hoitoon mentäessä kello on joko 8 tai 9 ja silloin on vielä viileää ja iltapäivästä sitten jo lämmintä. Tämä tuottaa päänvaivaa minulle kun järkeilen mitä lapsille laittaa päälle. Reput onkin sitten täynnä vaatetta. Myös sen vuoksi, kun hoitotäti opettaa lapsia pottailemaan ja olemaan ilman vaippoja ja vahinkojahan sattuu ihan koko ajan. Pesukone laulaakin nykyään ihan joka päivä, vähintään koneelisen.


Nyt olemme olleet paljon ulkona, aina töiden ja hoitopäivän jälkeen iltapalalle asti. Mitä nyt käydään nopeasti syömässä ja taas ulos. Sen näkee myös kämpästä, joka on kuin "lentoon lähdössä". Edellisviikonloppu meni taas niin nopeasti, etten ehtinyt yhtään leikkimään kodin hengetärtä. Lauantaina kävimme Elon markkinoilla ja ulkoiltiin koko päivä. Sunnuntai taas vierähti veljenpojan rippijuhlissa 100 km päässä. Ja tämä viikko taas aamuvuoroa, joten en ehtinyt tekemään käytännössä yhtään mitään. Tekisi mieli ottaa kuva tästä huushollista, mutta en kehtaa. Siivouspäivää odotellessa...


Pihailua helpottaa nyt huomattavasti uusi puistomme. Koska täällä maalla ei ole ihan tässä lähellä mitään leikkipuistoa, niin päätimme tuoda puston omaan pihaan. Mieheni teki tytöille uuden leikkialueen, joka löytyy nyt aidatulta alueelta. Talon toinen sivusta on aitaamaton, mutta sinne ehtimiseen menee sentään vähän aikaa, jos sinne haluaa karata. Hiekkalaatikko siirtyi vanhasta paikasta uuteen ja sai uudet hiekat. Keinu siirtyi sinne myös, samoin liukumäki. Leikkimökistä haaveilen, mutta saas nähdä ehtiikö mies sitä ikinä tämän kesän aikana tekemään, koska tässä olisi paljon muutakin laitettavaa vielä.



Pikkusisko hiekkalaatikolla, isosisko keinumassa.
Isosisko tekee kakkua äidille.
Minä tein "hienon" hiekkalinnan...



...Jonka pikkusisko halusi tuhota.
"Saako tähän, äiti, istua".
Mihinkäs sitä seuraavaksi lähtisi juoksemaan, tuumaa pikkusisko.

 Ihanaa, kun on kesä!

-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti